Blogi
Yrityksen logon rekisteröiminen tavaramerkiksi
Yrityksen logo on mahdollista rekisteröidä tavaramerkiksi samalla tavalla kuin yrityksen nimikin. Rekisteröidyn logon tunnistaa siitä, että sen perässä on Tavaramerkki (Trade Mark) tunnus. Kaikilla suurilla
Skandinaavinen tyyli graafisessa suunnittelussa
Kun puhutaan skandinaavisesta tyylistä, monet ajattelevat heti sisustustyyliä ja Ikean kalusteita. Skandinaavinen tyyli on kuitenkin myös yksi suosituimmista graafisessa suunnittelussa käytetyistä tyyleistä. Tämän tyylin tunnistaa
20 parasta ideaa oman yrityksen perustamiseen vuonna 2022
Parin viime vuoden aikana moni on miettinyt oman yrityksen perustamista joko oman päivätyönsä rinnalle tai kokopäiväiseksi työksi. Tässä on ideoita siihen, millaisen yrityksen kannattaa perustaa
Miten perustaa oma yritys?
Monet tänä päivänä miettivät oman yrityksen perustamista, mutta jotkut saattavat pelätä sitä, että yrityksen perustaminen on liian vaivalloista ja vaikeaa. Yrityksen perustaminen on itse asiassa
Miten väriyhdistelmillä voi saada aikaiseksi erilaisia mielikuvia
Värillä voi olla valtava vaikutus viestiin ja sen tehokkuuteen, olipa kyseessä sitten uuden brändin rakentaminen tyhjästä tai jännittävän uuden tuotteen luominen. Tietyillä väriyhdistelmillä on voima
Logon eri versioiden käyttö erilaisissa tilanteissa
Ennen oli tavallista, että yritys suunnitteli logostaan kaksi eri versiota, värillisen ja mustavalkoisen. Tänä päivänä yritykset saattavat suunnitella logoistaan useampia eri versioita käytettäväksi eri tilanteissa
Panosta painotuotteidesi graafiseen suunnitteluun digitalisoitumisesta huolimatta
Painotuotteet ovat tärkeä osa yrityksen graafista ilmettä, mutta monessa yrityksessä niihin ei panosteta riittävästi. Yksi suurimmista syistä tähän on digitalisoituminen. Liian usein tulee vastaan yrityksiä,
Retrous on kova sana myös graafisessa suunnittelussa
Muodissa tavataan sanoa, että aikaisemmin muodissa olleet asiat palaavat takaisin muotiin noin 15-25 vuoden sykleissä. Toisinaan kyseinen muoti palaa takaisin juuri sellaisena kuin se oli
Kotisivut ovat näkyvä osa jokaista yritystä
Kotisivut ovat tänä päivänä hyvin iso ja näkyvä osa niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitäkin. Kotisivujen tekemisestä on tehty helppoa erilaisten valmiiden alustojen ansiosta. Tällaiset sopivat hyvin