Miten kasvattaa omaa liiketoimintaa toiminimellä toimiessa

Yrityksen liiketoiminnan jatkuvuuden kannalta on tärkeää hankkia yritykselle pysyviä asiakkaita sekä jatkuvaa uusien asiakkaiden virtaa. Tämä vaatii ennen kaikkea sen, että yrityksellä on tarjolla tuote tai palvelu, jolle on kysyntää ja se myös vastaa asiakkaiden toiveita. Toinen hyvin oleellinen tekijä on yrityksen näkyvyys. Jos kukaan ei tiedä yrityksestä, ei kukaan voi tulla sen asiakkaaksi.

Yritys voi hankkia lisää näkyvyyttä monella tapaa. Mutta ennen kuin yritys lähtee mainostamaan itseään esim. sosiaalisessa mediassa, on yrityksen graafisen ilmeen oltava kunnossa. Graafinen ilme, logo ja tunnuslauseet ym. auttavat potentiaalisia asiakkaita luomaan mielikuvan yrityksestä ja yhdistämään näkemänsä mainoksen yritykseen. Tästä syystä uuden yrityksen kannattaakin jo heti alussa panostaa yrityksen graafisen ilmeen luomiseen. Monesti ajatellaan, että toiminimellä toimiessa tällaisiin asioihin ei tarvitse kiinnittää huomiota. Se voi päteäkin joillakin aloilla, mutta toisilla aloilla vaaditaan enemmän näkyvyyttä asiakkaiden saamiseksi, jolloin graafisen ilmeen luomiselle on olemassa oikein hyvä syy.

Kun puhutaan mainonnasta, se mikä toimii jollekin yritykselle, ei välttämättä toimi toiselle yritykselle. Etenkin yrityksen alkuvaiheessa on tärkeää miettiä sitä, millaisen kuvan mainonnalla haluaa yrityksestä antaa. Sosiaalinen media on tänä päivänä yksi nopeimmista, parhaimmista ja edullisimmista mainostuspaikoista, joten varmista se, että yritykselläsi on yksi tai kaksi eri sosiaalisen median alustan tiliä, joita päivitetään säännöllisesti. Myös yrityksen kotisivuilla olevat blogit ovat tänä päivänä hyvin suosittuja. Graafisen suunnittelijan kanssa voit suunnitella näille sivuille ja alustoille julkaisuja, joissa kerrotaan yrityksen toiminnasta ja suoritetuista projekteista. Julkaisut, joissa tuodaan esiin asiakkaiden omin sanoin kertomia kokemuksia, sopivat hyvin sosiaaliseen mediaan.

Hyvin suoritettu työ on parasta mainosta yrityksellesi

Toiminimen kohdalla voi myös pitää mielessä sen, että joskus kaikkein parasta mainontaa on suusta suuhun mainonta, joten jokaisen työn/projektin kohdalla kannattaa tarjota paras mahdollinen lopputulos. Myös erilaiset arvonnat voivat tuoda lisää seuraajia sivullesi ja sitä kautta voit saada potentiaalisia asiakkaita. Jos sinulla on esimerkiksi kotisiivouksia tarjoava yritys, yhden ilmaisen kotisiivouksen arpominen julkaisua kommentoineiden kesken on todella hyvää mainosta yrityksellesi. Monet yritykset jättävät kertomatta arvonnan voittajan ja tämä usein jättää osallistuneille tunteen siitä, ettei arvontaa edes suoritettu, joten muista myös kertoa arvonnan voittaja ja julkaise hänen luvallaan myös päivitys sen jälkeen, kun siivous on suoritettu.

Jos olet juuri perustanut toiminimen ja mietit, miten erottua kilpailijoiden joukosta, tutustu meidän graafisen suunnittelun palveluihimme. Yhdessä voimme luoda yrityksellesi graafisen ilmeen tai luoda mainoksia, joilla yritystoimintasi saa tarvittavaa huomiota oikeilta kohderyhmiltä. Me voimme auttaa sinua hankkimaan yrityksellesi lisää potentiaalisia asiakkaita ja auttaa sinua alkuun esimerkiksi sosiaalisen median julkaisuissa. Kun sinun ei tarvitse huolehtia yrityksesi mainonnasta ja näkyvyydestä, voit keskittyä tekemään laskutettavaa työtä.

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn

Lue lisää

Mitä vaaditaan pienyrityksen verkkosivuilta?

Haluaisitko luoda verkkosivut pienyrityksellesi? Tuntuuko, että sinulla on paljon ideoita, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa tai miten koota niistä yksi yhtenäinen kokonaisuus? Sivuston on

Kirjan kannet ovat kirjan myyntipakkaus

Lukeminen on aina ollut suosittu harrastus, mutta parin viimeisen vuoden aikana sen suosio on kasvanut entisestään. Pandemia oli yksi vaikuttavista tekijöistä, mutta moni muukin asia

Kirjaudu sisään

tai