Miksi tuotepakkausten suunnitteluun kannattaa panostaa

Yksi graafisen suunnittelun tuotos, jota me näemme päivittäin niin kotona kuin liikkuessamme kaupoissa, kaupungissa ym. ovat erilaiset tuotepakkaukset. Tuotepakkausten suunnittelussa on otettava huomioon monia eri asioita ja näiden yhdistämisestä on saatava aikaiseksi halutunlainen lopputulos. Mitä kaikkea tuotepakkauksen on sitten sisällettävä? Kaikkein tärkeintä on tietenkin se, että pakkaus sopii sen sisältävälle tuotteelle. Pakkauksesta pitää myös käydä ilmi, joko kuvan, tekstin ja niiden yhdistelmien avulla, mitä se sisältää.

Tuotepakkauksen suunnittelu lähtee liikkeelle siitä, millaiselle tuotteella pakkaus suunnitellaan. Onko kyseessä elintarvikepakkaus, tuotepakkaus vai kenties lähetyksissä käytettävä pakkaus? Elintarvikepakkauksissa ja tuotepakkauksissa kuvalla on suurempi merkitys. Kuva voi olla joko valokuva tuotteesta tai kuvituskuva. Mutta joissakin elintarvikepakkauksissa voi myös käyttää enemmän graafista ilmettä. Esimerkiksi kahvipaketissa ei välttämättä tarvitse olla kuvaa kahvista, vaan pakkaukseen käytetty materiaali, muoto ja teksti kertovat jo sisällöstä. Elintarvikepakkauksissa täytyy myös ottaa huomioon se, kuuluuko tuote johonkin saman valmistajan tuotesarjaan, jolloin kaikkien kyseisen sarjan pakkausten tulee noudattaa samaa kaavaa.

Vaikka pakkauksen tuleekin erottua muista ja tuoda selvästi esille tuotemerkin/valmistajan, ei pakkauksen tarvitse aina olla kuitenkaan monimutkainen. Tuotepakkausten suunnittelussa yksinkertaisuus voi olla valttia. Yksi hyvä esimerkki tästä ovat Kellogg’sin muropakkaukset. Kellogg’s -logo sekä yksinkertainen kuva tuotteesta ovat pääosassa pakkauksen etupuolella. Lisäksi mukana on muroihin liittyvä hahmokuva, kuten Corn Flakesien kukko, riisimurojen Snack, Crackle ja Pop ja sokerikuorrutettujen murojen Tony Tiikeri. Toinen hyvä esimerkki tällaisesta ovat limsa- ja oluttölkit. Esimerkiksi Coca-Colan ja Pepsin tölkit on helppo tunnistaa niiden värityksen sekä logon perusteella. Viime aikoina kuitenkin on ollut nähtävissä se, että monien uusien olut- ja energiajuomatölkkien ilme on huomattavasti graafisempi ja värikkäämpi. Energiajuomissa haetaan nuorekasta ilmettä, erikoisoluiden sekä pienpanimo-oluiden kohdalla taas ilmeeseen haetaan ainutlaatuisuutta.

Vaatetuksessa ja asusteissa tuotepakkauksia hallitsee yleensä tuotemerkin logo. Näistä pakkauksista ei siis näy heti päällepäin se, mitä pakkaus sisältää. Tuotepakkauksen kyljessä on yleensä ainoastaan teksti, jossa lukee tuotteen malli/koko/väri ym. Tämä on yleistynyt viime vuosina erityisesti tunnettujen merkkien ja luksusmerkkien tuotepakkauksissa. Tällaiset tuotepakkaukset saattavat näyttää ulospäin melko yksinkertaisilta, mutta niiden takanakin on paljon suunnittelua.

Voimme siis todeta sen, että tuotepakkausten suunnittelussa on takana paljon graafista suunnittelua, vaikka pakkaus näyttäisikin yksinkertaiselta. Hyvä tuotepakkaus sopii kyseiselle tuotteelle, se erottuu kilpailijoista ja ilmentää tuotemerkin ilmettä. Tuotepakkausten suunnittelun tärkeyden voi ilmaista hyvin seuraavalla esimerkillä: kuvittele meneväsi kauppaan, jossa kaikki tuotepakkaukset ovat samanlaisia, valkoisella pohjalla on kuva tuotteesta sekä tuotteen nimi. Kuinka helposti tällaisesta kaupasta olisi löytää etsimänsä tuote? Ei kovinkaan. Jos siis haluat tuotteellesi juuri sille sopivan pakkauksen, joka erottuu hyllystä muiden tuotteiden joukosta, kannattaa kääntyä graafisen suunnittelijan puoleen, jolla on kokemusta erilaisten tuotepakkausten suunnittelusta.

Jaa:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn

Lue lisää

Mitä vaaditaan pienyrityksen verkkosivuilta?

Haluaisitko luoda verkkosivut pienyrityksellesi? Tuntuuko, että sinulla on paljon ideoita, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa tai miten koota niistä yksi yhtenäinen kokonaisuus? Sivuston on

Kirjan kannet ovat kirjan myyntipakkaus

Lukeminen on aina ollut suosittu harrastus, mutta parin viimeisen vuoden aikana sen suosio on kasvanut entisestään. Pandemia oli yksi vaikuttavista tekijöistä, mutta moni muukin asia

Kirjaudu sisään

tai