Tänä vuonna saamme taas nauttia olympialaisista, kun talviolympialaiset alkavat helmikuun alussa Pekingissä. Olympialogo on yksi maailman tunnetuimmista logoista. Mutta miten tämä logo syntyi?
Nykyaikaisten olympialaisten perustaja Pierre de Coubertin loi vuonna 1913 tämän yhden maailman tunnetuimmista logoista. Viiden värillisen, toisiinsa lomittuvan renkaan symboliikka, joka edustaa osallistuvia maanosia ja “kaikkien kansojen lippuja”, jotka yhdistyvät urheilupyrkimyksissä, on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Hyvä logo viestii viestinsä tehokkaasti visuaalisesti, ja de Coubertinin logo onnistuu siinä varmasti. Siitä on tullut perusta, jolle kisojen logot rakennetaan.
Seuraavat kesäkisat järjestetään Pariisissa vuonna 2024, joten kannattaa tutustua ensimmäiseen kaupunkiin, joka suunnitteli oman olympialogonsa. Vuoden 1924 Pariisin kisoja edusti pelkkä viivapiirros, jossa oli laiva kilvellä ja jonka yläpuolella olevat sanat olivat vaikeasti luettavissa. Legendaarinen amerikkalainen graafinen suunnittelija Milton Glaser, joka on kuuluisa ikonisesta “I heart NY” -logostaan, kuvaili sitä “huonoksi aluksi”. Pariisi ei kuitenkaan ole ainoa kaupunki, joka kamppailee yrittäessään luoda mieleenpainuvaa logoa. Olympialogojen historia osoittaa, ettei ole helppoa löytää tasapainoa kisojen hengen ja isäntäkaupungin hengen välille. Muutamat kaupungit ovat onnistuneet siinä, mutta vuosien varrella on ollut myös logoja, jotka ovat vaihdelleet kulttuurisesti innostamattomista kiistanalaisiin.
De Coubertinin suunnittelema malli ilmestyi ensimmäisen kerran Antwerpenin lippuun vuonna 1920. Mutta kun tämä jalon idealismin ilmentymä esiteltiin Berliinin olympialaisissa 1936, se oli esillä toisen 1900-luvun tunnetuimman symbolin, natsien hakaristin, rinnalla. Suurin osa Berliinin kisojen logosta on yksinkertaista mustavalkoista viivamallia, ja suurin osa siitä on pahaenteisen näköinen kotka, yleinen natsisymboli, joka seisoi olympiarenkaiden päällä. Linnun kynsien alle painuvat renkaat ovat litistyneet – enne tulevasta poliittisesta sorrosta.
1930-luvulta lähtien modernistisen “vähemmän on enemmän” -suunnittelun vaikutuksesta kesä- ja talvikisojen logoja yksinkertaistettiin yhä enemmän. Edellisten, vuonna 1964 järjestettyjen Tokion kisojen logossa, jonka suunnittelivat Yusaku Kamekura ja Masaru Katsumi, on punainen aurinko, jossa on kultaisia renkaita ja rohkeita kirjaimia, jotka ilmentävät täydellisesti tätä minimalistista tyyliä. Milton Glaser arvioi tämän kisojen logon suosikikseen sen selkeän ja yksinkertaisen tavan vuoksi, jolla “osat sopivat yhteen”. Kamekuran olympiajulisteissa käyttämä näyttävä valokuvaus on toinen sveitsiläisen modernismin piirre, ja hänen identiteettisuunnitelmansa ilmentää onnistuneesti dynaamista, modernisoituvaa Japania.
Monien mielestä tämän järjestelmän lähestymistapa graafiseen suunnitteluun saavutti huippunsa vuoden 1972 Münchenin olympialaisissa. Suunnittelija Otl Aicherin logo, olympiarenkaiden alla näkyvä mustavalkoinen spiraali, on vain osa laajempaa, erittäin johdonmukaista suunnittelujärjestelmää. Yhtenäisyys saavutettiin hillityllä väripaletilla ja monimutkaisella geometrisella ruudukkomuodolla, joka oli kaikkien elementtien perustana – julisteista kunkin urheilulajin ikonisiin kuvakirjoihin. Aicherin suunnittelua, kuten kaikkia modernistisia suunnitteluja, on kuitenkin myös kritisoitu siitä, että se on visuaalisesti liian neutraali ja kulttuurisesti liian symbolinen.
On ollut logoja, jotka ovat onnistuneet sisällyttämään kulttuurinsa onnistuneesti.
Esimerkiksi vuoden 1968 Mexico Cityn olympialaisten logoa arvostetaan laajalti siitä, että se ilmentää paikallista kulttuuri-identiteettiä yhdistämällä nykytaidetta ja meksikolaista kansantaidetta. Toistuvia viivakuvioita ja kirkkaita värejä käyttämällä luotiin hypnoottinen moderni logo, joka voitiin animoida elokuvia ja televisiota varten. Sittemmin muut mallit ovat pyrkineet saavuttamaan saman ikonisen aseman löytämällä oikean tasapainon kulttuuri-identiteetin ja urheilun välillä.
Suunnittelija Wolff Olinsin vuoden 2012 Lontoon-logo, joka oli hajanainen kokoelma räikeän värisiä rosoisia muotoja, ei tuntunut puhuttelevan ketään. Se aiheutti valtavaa julkista paheksuntaa, kun se julkaistiin, ja sitä pilkattiin jopa muotoilualan lehdistössä. Sen jälkeen, kun Britannian joukkue menestyi niin hyvin ja voitti 65 mitalia, nuorekasta, graffitista inspiroitunutta logoa ja karmivia yksisilmäisiä maskotteja pidettiin onnistuneena pyrkimyksenä irrottautua aiempien kisojen kaavamaisesta ilmeestä. Logon katsottiin yhdessä ohjaaja Danny Boylen omituisen avajaisseremonian kanssa antavan Britannialle modernin minäkuvan ja kertovan brittiläisen luovuuden omalaatuisesta laadusta.
Asao Tokolon Tokion vuoden 2020 olympialaisten ja paralympialaisten logojen suunnittelussa näkyy japanilaisen perinteen hienostuneisuus ja kunnioitus indigonsinisessä, ruutukuvioidussa kuviossa. Enemmänkin voidaan keskustella siitä, ymmärretäänkö laajalti “Yhtenäisyys moninaisuudessa” -viesti, joka perustuu kolmenlaisten suorakulmioiden käyttöön.
Seuraavat kesäolympialaiset ja paralympialaiset Pariisissa 2024 saavat yhteisen logon, jolla Kansainvälinen olympiakomitea pyrkii olemaan mahdollisimman osallistava. Brändisuunnittelun asiantuntijat eivät kuitenkaan ole olleet yhtä myötämielisiä yrityksestä yhdistää kultamitali, olympiatuli ja Marianne (Ranskan tasavaltalaisuuden symboli) visuaalisesti logoon. He ovat verranneet graafista esitystä, joka muistuttaa – riippuen katsontatavasta – pikemminkin oudon seksististä 1920-luvun räpyläkuviota kuin nykyaikaista urheilijatarta. Olympialaiset ovat 100 vuodessa kiertäneet ympyrän: Pariisista takaisin Pariisiin. Menestyksekkään isäntäkaupungin logon suunnittelu ei kuitenkaan ole helpottunut. Vuosikymmeniä kestäneiden, kisoja ympäröivien poliittisten kiistojen arvostelijat esittävät jopa, että olympialogo ilmentää nyt muita ajatuksia, kuten kustannusten nousua, korruptiota, sosiaalista sortoa ja ympäristövaikutuksia. Sellaisen olympialogon suunnittelusta, joka onnistuneesti vangitsee tapahtuman hengen ja joka samalla herättää vastakaikua paikallisessa ja maailmanlaajuisessa yleisössä
