Mitä kaikkea on otettava huomioon tuotepakkauksen ulkoasun suunnittelussa

Yksi iso osa graafisen suunnittelijan työnkuvasta on erilaisten tuotepakkausten suunnitteleminen. Kyseessä voi olla kenkälaatikko, postipaketin ulkoasu tai sitten kyseessä on elintarvikkeelle suunniteltava pakkaus. Elintarvikepakkausten ulkoasun suunnittelussa on otettava huomioon todella paljon asioita, sillä pakkaukseen on sovittava kuvituksen lisäksi myös paljon tietoa pakkauksen sisällöstä ja koostumuksesta. Kaikenlaiset erityisruokavaliot ja sopivuus niille on tänä päivän myös oltava erittäin selvästi nähtävissä pakkauksesta.

Ihmiset ovat tänä päivänä hyvin tuotemerkki uskollisia, joten pakkauksesta tulee selvästi näkyä, kenen valmistajan tuotteesta on kyse. Pakkauksen sisältämä tuote pitää myös käydä nopeasti selville, tämä saadaan aikaiseksi tuotekuvan avulla. Tämä on se kohta, jossa voidaan olla luovia. Kuvaa ja tekstejä voidaan yhdistellä monella eri tavalla. Ja tämäkin riippuu paljon siitä, millaisesta tuotteesta on kyse. Esimerkiksi oluttölkissä ei tarvitse olla kuvaa oluttölkistä, kun taas pizzajauhojen pakkauksessa on yleensä kuva pizzasta.

Yksi hyvä esimerkki suomalaisen tuotteen tuotepakkauksesta, jossa kuva esittää jotain muuta kuin itse tuotetta, ovat Anna Manna mannaryynit. Koska teksti kertoo jo sen, mitä pakkaus sisältää, on kuvitukseen voitu tuoda jotain muuta. Nauravien ja hymyilevien lasten kasvot henkivät 60-lukua vielä tänä päivänäkin, vaikka kuvitukseen onkin tehty pientä hienosäätöä vuosien kuluessa.

Jos taas tarkastellaan kauppojen omia merkkejä, niiden pakkausten ulkonäössä tapahtuu todella paljon muutoksia. Tarkoituksena on, että merkin tuotteet noudattavat samaa linjaa ja ovat ulkoasultaan saman värisiä, jotta ne olisi helppo tunnistaa hyllystä. Toisaalta hyvä asia, toisaalta huono, sillä esimerkiksi kaksi saman väristä ja saman kokoista jauhopussia saattavat helposti mennä sekaisin. Esimerkiksi Ruotsissa sijaitsevat Coop Extra kaupat. Coop Extran oman merkin tuotteet ovat kaikki valkoisissa pakkauksissa, joissa on merkin logo ja sen lisäksi vähän sinistä väriä sekä yksinkertainen tuotekuva. Kun kaupan hyllyt ovat täynnä tällaisia tuotepakkauksia, voi kaupassa asiointi olla hieman yksitoikkoista.

Eli pakkauksen ulkoasun suunnittelussa tärkeitä huomioon otettavia asioita ovat

  1. Pakkauksesta selviää tuotemerkki / tuotteen valmistaja
  2. Pakkaus erottuu muista, esimerkiksi kaupan hyllyllä.
  3. Pakkauksen tulee joko kuvalla tai tekstillä tai yleensä molempien yhdistelmällä kertoa, mikä tuote on kyseessä
  4. Otettava huomioon, millaiselle kohderyhmälle tuote on suunnattu. Ovatko puurohiutaleet suunnattu kaikille, vai onko tuote makunsa puolesta suunnattu enemmän lapsille.
  5. Pakkauksessa on oltava riittävästi tilaa tuoteselosteelle sekä muille tuotetiedoille.

Jaa:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on linkedin
LinkedIn

Lue lisää

Graafisen suunnittelijan koulutus ja työnkuva

Graafinen suunnittelu on todella suosittu ala, ja siihen onkin tarjolla erilaisia koulutusohjelmia. Alaa voi opiskella yliopistossa (Aalto-yliopisto ja Lapin yliopisto), ammattikorkeakoulussa (Lahden muotoiluinstituutti, Vantaan Metropolia,