Mistä lähteä liikkeelle logon suunnittelussa?

Kun uusi yritys, tai vanhempikin yritys, miettii logon suunnittelua tai vaikka jo olemassa olevan logon päivittämistä tähän päivään sopivammaksi, on ensimmäiseksi otettava yhteyttä graafisen suunnittelun palveluita tarjoavaan yritykseen. Vaikka tarjolla onkin erilaisia ohjelmistoja, joilla logoja voi suunnitella myös itse, ei tässä asiassa kannata kitsastella. Logo on kuitenkin se asia, jonka pitäisi kuluttajille jäädä yrityksestä mieleen, olla imago sekä myyntivaltti. Monet pienet yritykset saattavat ajatella, että he eivät tarvitse logoa, pelkkä yrityksen nimi kirjoitettuna riittää. Logo kuitenkin luo kuluttajalle myös mielikuvan ’paremmuudesta’, joten ei kannata antaa kilpailijoille etumatkaa jäämällä logottomaksi. Aloittelevan yrityksen kannattaa ensin käyttää kokonaista logoa kaikessa mitä tekee, mutta kun se ajan myötä tulee tunnetummaksi, voi harkita pelkän liikemerkki -symbolin käyttöä.

Tänä päivänä graafisen suunnittelun palveluita on helppo löytää, sillä monet palvelut toimivat verkossa. Tämä sekä nopeuttaa että helpottaa prosessia, kun tilauksen pystyy tekemään verkon kautta mihin kellon aikaan tahansa, eikä välttämättä tarvitse varata erillistä suunnittelupalaveria. Verkossa voit myös nähdä kyseisen palvelun aikaisempia töitä, joista saat hieman osviittaa siihen, millaisille yrityksille he ovat aikaisemmin suunnitelleet logoja, ja onko heidän tyylinsä sellaista, jonka koet sopivan myös sinulle.

Voit antaa suunnittelijalle täysin vapaat kädet logosi suunnittelemiseen, tai kertoa omia ajatuksiasi siitä, millainen logo voisi mielestäsi olla ja millä tavalla haluat sen kuvaavan yritystäsi. Määrittele yrityksesi arvot, kohderyhmä, toimintaperiaatteet, liiketoimintaa, tuotteita ja palveluja, perusfilosofia ja niin edelleen. Kerro myös, jos sinulla on joku tarina, joka voisi toimia ideana logon taustalla. Haluatko logossa olevan esillä vain yrityksen nimen, vai suunnitellaanko sille myös liikemerkki? Sinulla saattaa olla jo jonkinlainen hahmotelma logosta, jonka voit antaa graafikolle muokattavaksi ja viimeisteltäväksi. Kerro myös se, missä kaikkialla logoa tullaan käyttämään, esim. tuotteissa, yrityksen dokumenteissa, julisteissa, mainosbannereissa ym. Ja haluatko värillisen version lisäksi myös mustavalkoisen version. Kaikki tämä tieto auttaa suunnittelijaa luomaan sinulle oikeanlaisen logon.

Huomaatkin nyt, että yrityksen logon suunnittelussa pitää miettiä ja ottaa huomioon monia asioita. Koska logo edustaa ja kuvastaa yritystä, kannattaa sen suunnitteluun panostaa. Juuri tästä syystä työ kannattaa suosiolla teettää ammattilaisella, kokeneella graafista suunnittelupalvelua tarjoavalla yrityksellä. Tällöin saat yrityksellesi varmasti yksilöllisen logon, joka sopii yrityksesi ilmeeseen ja luo toivotunlaista mielikuvaa.

Käyttämällä meidän graafisen suunnittelun palveluitamme, säästät paljon aikaa ja vaivaa, kun me suunnittelemme yrityksellesi sille sopivan logon. Vai haluatko kenties uudistaa jo olemassa olevaa logoa ja luoda sille uuden ilmeen? Sekin onnistuu meidän kauttamme. Kokeneet graafiset suunnittelijamme ovat valmiita auttamaan sinua kaikissa graafisen suunnitteluun liittyvissä asioissa, joihin yrityksessäsi on tarvetta. Ota meihin yhteyttä ja kerro meille, millaista suunnitteluapua tarvitset.

Jaa:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on linkedin
LinkedIn

Lue lisää

Mitä on graafinen suunnittelu?

Jokainen on varmasti joskus kuullut puhuttavan graafisesta suunnittelusta, mutta monelle saattaa olla epäselvää, mitä kaikkea se sisältää. Graafinen suunnittelu on jo 1950-luvulla käyttöön otettu termi,